sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Tehtailua

Yritän nyt saada mahdollisimman paljon vanhoja blogattua pois alta, että pääsisi myös uusien kimppuun sikälimikäli niitäkin muistaisi blogata ajoissa.... :) Osa näistä on valmistunut jo syksyllä, mutta on jäänyt odottamaan jotain samantyylistä projektia aikeenani postata ne sitten samalla... 

Kuten esimerkiksi tämä unihaalari.. Tuolla olisi kaksi keskeneräistä odottamassa inspiraatiota, toinen on jo jäämässä pieneksi... Kaava on Ottobren lehdestä 3/05 ja koko on 80cm. Kangas Viljamin puodista.


Nämä "pädiständit" ovat jääneet unohduksiin vain, koska halusin jotain muutakin postaukseen, nämä siis tehty pikkujoululahjoiksi.. Ohje täältä.



Kolmet alimmaiset leggarit on tehty syksyllä, mutta aina on ollut jotkut pesussa, kun olisin muistanut niitä kuvata. Kaavana sama itsepiirretty Mallikelpoisen ohjeella, aika hyvin jo hiottu hipomaan täydellisyyttä.


Tässä pitäisi olla kaikki rästiin jääneet ompelut....
Tein sitten hiljattain vielä nuo keltaiset, saumuriharjoitustyönä. Kankaat: Majapuu, Käpynen ja Pehemiä.


Keltaisten ylijäämistä tein pipot miehelle ja tytölle, yhteen vauvapipoon jäi vielä matskut, joten surautin sellaisen odottamaan hamaan tulevaisuuteen.



Sitten vielä 10 kpl pipoja joista yksi Hello Kitty jäi meille, loput menivät äidilleni Operaatio Joulun Lapsi-keräystä varten. Pipon kaavat tulostin netistä.


Aikamoista sarjatyötä siis...

2 kommenttia:

  1. Ootsä vain aikamoinen ompelija!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi on kyllä toosi pitkältä ajalta ja oon aika surkee bloggaaja kun jää roikkumaan ;)

      Poista